Treenataankos sitä enää laisinkaan muuta??? Aina vaan tokotusta. No mutta eilen kuitenkin käsittelyssä ongelmat. Käsittelyssä siis tunnarin pureskelu ja noudon lähdön tempo. Ekaksi paikallaoloa jossa viereinen koira palkattiin ennen muita. Ei ongelmia eikä myöskään loppuperusasennossa. Tunnarin yhden oman piilotus kisanomaisesti. Mukana kääntymiset ja käskyt. Koira lähti hakemaan hyvällä vauhdilla mutta koska oli piilossa vain 1, sen löytäminen kesti. Heti kun tunnari nousi, bileet pystyyn! Näytti hyvältä mutta on vain muistettava että kun tehdään kaikilla tikuilla, bileet vasta kun perusasento+luovutus ok. Sitten tasamaanouto. Siihen avuina enää peruutus. Toisella tavalla viedään kapula yhdessä koiran kanssa (tsuh juttu) ja palataan lähtöpisteeseen kertomalla että kohta pääsee ja näytetään vielä palkkaa. Lähetyksessä vielä palkan näyttö ja lähetys noutamaan. Hienolta näytti ainakin eilen ja vielä aamulla. Lopuksi metalli liikkeenä.